Ystävä tassunjäljissä – kuinka läheiseksi koira voikaan tulla
Kun koira tassuttelee elämääsi, et ehkä osaa vielä arvata, kuinka syvälle sydämeen se lopulta asettuu ja jättää jälkensä.
Tällä kirjoituksellani haluan tuoda esille eläinten, koirien, kissojen, hevosten -mikä onkaan lähellä sinun sydäntäsi-, heidän merkityksensä ihmisten maailmaan. Miksi he ovat niin rakkaita, miksi surua pitää salailla, miksi emme voi puhua ääneen surustamme ja lujemmin myös eläinten puolesta?
Meidän Osku oli mukana elämässämme 12 vuotta ja 2 kuukautta (7.4.2013-16.6.2025) – ja vaikka se aika tuntuu nyt hetkeltä, sisältyi siihen kokonainen elämä. Mietin aina, miten suruissaan tutut olivat, kun heidän koira- tai kissaystävänsä jätti maallisen elämänsä, mutta nyt tiedän miltä heidän suru tuntuu. Nelijalkainen ystävä voi olla läheisempi kuin ihminen.
Aikaa katsoessani taaksepäin niin kummasti ne palikat vain ovat loksahtaneet taas kerran paikoilleen elämääni taaksepäin tutkaillessani. Sukulaiselleni tuli adoptiokoira, kääpiösnautseri. Rotuun tutustuessani ihastuin siihen koko sydämelläni. Kuinka ollakaan saimme samasta kennelistä sekä sukulinjasta -kuin adoptiokoira- liittyi Osku perheeseemme huhtikuussa 2013, aikana, jolloin oma elämäni oli aikamoisessa muutoksessa. Olin toipumassa kilpirauhasen leikkauksesta ja keräämässä itseäni takaisin ensimmäisen burnoutin jäljiltä, jota en silloin tiennyt sairastavani. Silloin, kun mieli haparoi ja keho oli väsynyt, saapui Osku – pieni, lämmin tassuttelija, rakkauspakkaus, joka toi mukanaan lempeyttä, iloa, hyväksyntää ja rauhaa. Hän ei tiennyt olevansa pelastaja, mutta juuri sitä hän oli, kun nyt katson aikaa taaksepäin.
Silloinen työmaailmani oli kova, haastava, suorittava ja energialtaan maskuliininen. Piti pärjätä, suorittaa aina vain paremmin ja paremmin, olla näyttämättä haavoittuvaisuutta, pehmeyttä, feminiinisyyttä. Kun tällaisessa maailmassa olet vuosia, unohtuu olla lempeämpi, sallivampi itseä ja muita kohtaan. Energiani eivät olleet tasapainossa, vaan maskuliiniseen kallellaan.
Oskun kanssa syksyiset lenkit olivat enemmän kuin ulkoilua – ne olivat hiljaisia, hoitavia hetkiä. Askel askeleelta löysin taas itseni, hengitykseni, rytmini. Ja siinä, rinnalla kulki uskollinen ystävä, joka ei kysellyt, vaatinut tai tuominnut. Hän vain oli. Täysin läsnä. Iloinen. Leikkisä oma itsensä.
Kun ilon uutinen tuli keväällä 2014 – odotin lasta – Osku aisti heti muutoksen. Hän kulki vierelläni entistäkin tarkkaavaisempana, nuuskien vatsaa ja hakeutuen lähelleni. Hänestä tuli isoveli ennen kuin kukaan muu ehti edes sanoa ääneen. Ja kun pieni uusi perheenjäsen syntyi, Osku otti paikkansa hänen rinnallaan lempeästi, suojelevasti ja rakastavasti. Hänestä tuli osa poikamme lapsuuden maisemaa. Osallistuen perheemme elämään, mitä ikinä touhusimmekin, oli hän mukana auttamassa ja lähellä, ollen näin osa meidän kaikkien kasvua.
Viimeiset vuodet Osku kulki kanssani hoitamassa, auttamassa täydellä sydämellään myös asiakkaitani. Hän tiesi aina, milloin hoitolassani oleva asiakas tarvitsee hänen hoitoaan. Tämän huomasin hyvin, kun hain kotoani jotain, Osku tapitti silmiin ulko-ovella, kuin sanoen, hei minä tulen mukaan. Ja joka kerta kysyessäni asiakkailtani, voiko Osku tulla moikkaamaan… oli vastaus myöntävä.
Suurimman yllätyksen Osku toi hoitolassani Enkeli-illassamme ja todellakin hän oli mukana. Kolmella asiakkaallani oli koira-ystävä jatkanut matkaa toiselle puolen ja Osku läsnäolollaan toi heille apua. Enkeli-kortteja kasatessani pakkaan -Osku oli eri mieltä. Korttipakasta hän otti suuhunsa yhden kortin. Hetken katsoin häntä silmiin ja kysyin, merkitseekö tämä kortti joillekin teistä jotain? Kyllä, kortti toi vielä yhden tärkeän viestin asiakkaalleni, jota hän ei ollut huomannut. Näin alkoi myös Oskun vaikutus Enkeli-illoissani ja erityisesti näiden korttien kanssa. Onneksi hän näytti minulle vielä loppu kuukausinaan myös tämän taidon, kiitos ❤️
Mutta Osku ei ollut vain perheenjäsen. Hän oli opettaja. Koirat, kuten Osku, avaavat meissä jotain sellaista, mikä usein arjen kiireessä unohtuu – sydämen. He opettavat, miten kohdata itsensä lempeydellä, hyväksyä keskeneräisyys ja rakastaa ilman ehtoja. He näyttävät, mitä on olla läsnä, iloisesti jokaisen kohdaten ja lohduttaen, ilman rooleja tai suorituksia.
Osku auttoi minua näkemään itseni lempeämmin, hellemmin, sallivammin, tuoden elämääni feminiinisyyttä, tasapainoa – ja kun sydän avautuu itselle, alkaa myös suhde muihin ihmisiin muuttua. Syntyy sydäntietoisuus: tapa katsoa maailmaa rakkaudesta käsin. Se ei tarkoita vaaleanpunaisia laseja silmillä vaan kohdaten uusi ihminen sydäntietoisuuden kautta, empaattisuutta muihin kanssakulkijoihin, luontoon, eläimiin, kasviin, ihan kaikkialle. Miten erilainen olisikaan maailmamme, jos jokainen meistä kuulisi sydämensä ääntä?
Irtipäästäminen ja luopumisen tuska oli valtava, kun tiesin, että lähdön hetki on nyt. Ei huomenna, ei ensi viikolla vaan nyt, kello viisi aamuyöllä. En voi antaa rakkaan ystäväni kärsiä, jotta itselläni olisi parempi olotila tai saisin pitää tassuttelijan vierelläni. Suru oli valtava tulevina päivinä meillä kaikilla ja kaikki pienet asiat muistuttivat, että kodistamme puuttuu tärkeä osa elämäämme. Ruoat, kipot, pedit, paikat, piha, vaatteet, valjaat.. ihan kaikki. Mutta se tunne, kun olen puutarhassani ja vilkaisen vierelleni, siellä hän on edelleen ja tulee aina kulkemaan matkassani, vaikka fyysinen keho onkin jo rajan toiselle puolen matkannut, tuo iloa ja lohtua ❤️
Sydämestä lähtevä yhteys on syvä ja kestävä. Se ei vaadi sanoja, vaan se tuntuu. Ja juuri niin Osku eli – sydämellä. Hän toi meidät yhteen, piti meidät kasassa, ja jätti jälkeensä jotain paljon suurempaa kuin tassunjälkiä. Nyt, kun Osku on tassutellut sateenkaarisillan toiselle puolelle, hänen poissaolonsa tuntuu – mutta samalla hänen läsnäolonsa tuntuu vieläkin syvemmin. Hän on osa meitä, osa perheemme tarinaa, osa sydäntämme ja ikuisesti eläen muistoissamme.
Jos sinulla on ollut oma Oskusi, tiedät tämän varmasti: koira voi tulla niin läheiseksi, että se kulkee mukanasi lopun elämää – ei enää hihnan päässä, vaan muistoissa, mielessä ja sydämessä.
Osku ei ollut ”vain koira” – hän oli parantaja, polkukumppani, isoveli, sydäntietoisuuden- ja henkisyyden opettaja ja ystävä. Ja sellaisena hän pysyy, kulkien vierelläni ❤️
-Katja
